Tapahtumakalenteri Maanantaikerho
Rauli Virtanen on freelance-toimittaja, joka on raportoinut viiden vuosikymmenen ajan maailman kriiseista paikan päältä. Hänet on palkittu elämäntyöstään mm. valtion tiedonjulkistamispalkinnolla. Hän kertoo meille vaiherikkaan elämäntyönsa kartuttamista kokemuksista, Hänen tuorein teoksensa ”Täällä Rauli Virtanen – kohtaamisia Vietnamista Ukrainaan” ilmestyi viime syksynä.
Tulevia tapahtumia
Maanantaikerho
Espoon kaupunkisuunnittelua ohjaavaa yleiskaavaa ollaan uusimassa. Mihin suuntaan kotikaupunkiamme aiotaan kehittää? Vaikuttaako kaava meihin ikääntyneisiin? Heikki Lenkkeri k[...]
Lähiretki Bergön luontopolulle
Luontopolku sijaitsee Suvisaaristossa ja on n. 2,5 km pitkä. Polku ei ole esteetön. Ota mukaan omat eväät. Lähtö Matinkylän metroasemalta K-kaupan edestä klo 13.00. Soukassa v[...]
Lukupiiri
Mika Waltarin kirja Johannes Angelos[...]
Maanantaikerho
Aiemmin mm. Ydin-lehden päätoimittajana ja Vasemmistoliiton puoluesihteerinä toiminut Sirpa Puhakka on julkaissut kirjan Rakkauden riekaleita, joka kertoo omaishoitajan työstä[...]
Maanantaikerho
SOTE-uudistuksen yhteydessä ikääntyneiden terveys- ja sosiaalipalvelut siirtyivät hyvinvointialueiden tehtäviksi. Espoon kaupungille jäi kuitenkin velvoite edistää kaupunkilai[...]
Maanantaikerho
Vappu- ja Ilkka Taipale ovat lääkäreitä, jotka ovat toimineet yli kuusi vuosikymmentä suomalaisen yhteiskunnan unilukkareina. Vappu on toiminut erityisesti vanhustenhoiden ep[...]